Viime kuussa vietettiin muovitonta syyskuuta ja viikon mittaista hävikkiruokaviikkoa. Lokakuu se vasta teemakuukausien kuukausi onkin, sillä lokakuussa vietetään lihatonta lokakuuta ja edistetään rintasyöpätietoisuutta. Lisäksi Facebookin…

Piipahdin elämäni ensimmäisillä vaatekutsuilla ja tutustuin me&i:n vaatteisiin. Äiti-ihmisenä merkki oli jo ennalta jokseenkin tuttu kirpparpparilöytöjen ja merkkiin hurahtaneiden äiti-tuttujen myötä. Yhtään ainokaista me&i vaatetta…

Muoviton syyskuu

syyskuu 7, 2017 1

Safkatutka.fi -sivuston perustaja Fredu Sirviö haastoi suomalaiset miettimään omia kulutustottumuksiaan muovin osalta Muoviton syyskuu -kampanjan avulla vuonna 2014. Kampanjasta tuli hitti ja lähes 24 000…

Nyt kun ekomman vuoden uuvahdusta on hoidettu lomailemalla ekommin lasten kanssa, voi ruveta jo vähän jännäilemäään ja asennoitumaan vipinään. Nimittäin tulevaan viikonloppuun ja sukeltamista tuikituntemattomaan!…

Niin se kevät vaihtui kesäkuuksi ja lasten kesälomaksi, vaikka lämmintä taidetaankin odotella tänä vuonna hiukan tavallista pidempään. Opettajat ja päiväkodin tädit saivat ekologisemmat lahjansa, osa…

Pääsiäisen ekopaasto

maaliskuu 26, 2017 0

Näin pääsiäisen aikaan pieni paastoilu, hiljentäminen ja hiljentyminen, tekevät hyvää uskomuksiin katsomatta. Ekopaasto.fi tarjoaa kaikille sopivan Paastopolun, joka tarjoaa jokaiselle oman ekopaastovinkin. Ekopaaston ideana on…

Suuria voittoja kääriviä vaateketjuja, vaatetehtaiden huonoja työoloja, naurettavan pieniä palkkoja, saasteita, lapsityövoimaa, satojen ihmisten kuolemaksi koituneita tehdasromahduksia.. Hyvän maun ylittävää mainontaa, muodin ihannointia, kulutuskeskeisyyttä, hintojen…

Olen innokas pyykinpesijä, mutta puhtaiden kuivien pyykkien yläkertaan roudaaminen ja paikoilleen laitto onkin sitten toinen juttu. Tunnustan häpeissäni, että kerrytän yleensä vähintään KOLME kukkurakorillista viikattua…