Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Vauva tuli taloon! 🙂 Pieni ihmeemme saavutti tänään neljän viikon iän. Nämä neljä viikkoa ovat kuluneet supernopeasti – joka toinen viikko suurperheenä elellen, joka toinen viikko pienenä kolmihenkisenä perheenä uuteen tulokkaaseen ja uusiin rooleihimme tutustuen.

Valmistauduin synnytykseen tutkimalla ja opiskelemalla keinoja helpottaa synnytystä ja edesauttaa syntymää itse. En tähdännyt lääkkeettömään synnytykseen, mutta halusin kokeilla miten hyvin voisin auttaa ja tukea itse itseäni ja vauvaa synnytyksessä, sekä pärjäisinkö (ja kuinka kauan) synnytyskipujen kanssa lääkkeettömin kivunlievityskeinoin.

Neljässä aiemmassa synnytyksessä olen turvautunut epiduraaliin ja spinaaliin. Synnytykset eivät ole jääneet mieleeni mitenkään ihanina kokemuksina, päinvastoin. Poikien syntymät kylläkin, sillä voiko olla mitään niin ihmeellistä ja hienoa, kun oman lapsen syntymä? Ihmettelin kuitenkin suuresti MITEN synnyttäminen voi olla toisille voimaannuttava ja ihana kokemus ja MITEN synnytyskipuja voi kestää ilman lääkkeellistä apua. Nyt tiedän että kyllä voi, molempia.

Korostan vielä, ettei luomusynnyttäjä ole sen parempi kuin lääkkeellisen kivunlievityksen valinnut tai sektiosynnyttäjä. Kaikki synnytykset ja synnyttäjät ovat erilaisia ja jokainen synnytys voi olla voimaannuttava ja ihana tavasta riippumatta. Tämä lääkkeetön luomusynnytys on kuitenkin omista viidestä synnytyskokemuksista kirkkaasti paras niin synnytyksen kuin siitä toipumisenkin suhteen, joten haluan jakaa oman positiivisen ja lääkkeettömän synnytyskokemukseni siinä toivossa, että joku toinen saa siitä uskoa ja luottoa tulevaan synnytykseensä kuten minäkin sain lukiessani toisten positiivisia kokemuksia lääkkeettömistä luomusynnytyksistä.

Valmistautuminen ja synnytyssuunnitelma

Vaikkei synnytystä voi täysin suunnitella, siihen voi ennakkoon valmistautua tutkimalla, opiskelemalla ja kokeilemalla synnytykseen ja syntymään liittyviä asioita. Omien fiilisten, odotusten ja ennakkoasenteiden läpikäynti oli omalla kohdallani tosi hyödyllinen juttu, sillä mitä enemmän opiskelin aihetta ja tutkin itseäni, sitä enemmän aloin luottaa itseeni naisena ja synnyttäjänä.

Opiskelun ohella pidin etenkin äitiysloman aikana huolta omasta jaksamisestani. Lepäsin niin paljon kun pystyin, liikuin sen minkä pystyin, pyrin syömään terveellisesti ja tein asioita jotka toivat itselleni hyvää fiilistä. Lisäksi tein synnytyssuunnitelman jonka näytin miehelleni, kirjasin sen synnytyssairaalan sähköiseen järjestelmään, sekä tulostin yhden käsilaukkuuni ja toisen valmiiksi pakattuun kassiin joka odotti lähtöä synnytyssairaalaan.

Synnytykseen voi valmistautua monin erilaisin tavoin. Avaan omaa valmistautumistani sekä synnytyssuunnitelman tekoa seuraavassa postauksessa lisää, sillä uskon hyvän valmistautumisen olleen suurin tekijä positiivisessa synnytyskokoemuksessani.

Valmistauduin synnytykseen mm. joogaamalla.

Aktiivinen synnytys

Neljässä edellisessä synnytyksessä makasin vuoteessa vaakatasossa suurimman osan ajasta. Nyt päätin tehdä toisin, mikäli mahdollista. Opiskellessani miten helpottaisin synnytystä ja syntymää parhaiten itse, törmäsin termiin aktiivinen synnytys.

Aktiivinen synnytys tarkoittaa synnytystä jossa nainen toimii aktiivisesti synnytyksen aikana. Synnytyksen kulkuun pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän, naisen omaan kehontuntemukseen luotetaan ja hänen toiveita kuunnellaan ja kunnioitetaan. Aktiivinen synnytys ei sulje lääkkeellistä kivunlievitystä pois.

Aktiivisessa synnytyksessä synnyttäjä pyrkii omilla liikkeillään, asennoillaan ja tavoillaan helpottamaan ja edesauttamaan synnytysprosessia. Tapoja ja apuvälineitä on monia ja ennakkoon tutkimalla ja rohkeasti kokeilemalla löytyy itselle sopivimmat ja parhaimmalta tuntuvat keinot. Itselleni nämä olivat alun avautumisvaiheessa liikkeessä pysyminen, keski- ja loppuvaiheessa suihku ja lämminvesiallas, sekä ponnistusvaiheessa ennakkoon tehtyjen mielikuvaharjotteiden toistaminen, kivun ulos hengittäminen ja rentoutuminen, sekä miehen ja ihanan kätilön tuki ja tsemppaus.

Aktiivisen synnytyksen sivuilta löydät lisätietoa aiheesta.

Harjoittelin jumppapallon päällä rentoutumista ennakoivien supistusten aikana. Jumppapallo auttoi myös loppuajan kolotuksiin ja lantion avaamiseen.

Synnytyksen käynnistyminen

Heräsin aamulla klo 05.30 vessaan. Paperiin jäi pyhkiessä veristä limaa. Samalla tunsin voimakkaan supistuksen, sitten toisen. Vaikka supistuksia oli tullut säännöllisen epäsäännöllisesti jo useamman päivän ajan välillä voimakkainakin, nämä olivat erilaisia. Nämä olivat NIITÄ. Unihiekka karisi silmistä samantien ja huikkasin innoissani miehelle makuuhuoneeseen: ”Kuule rakas, tänään me tavataan meidän vauva”.

Mies nousi samantien hoitamaan eläimet ja valmistautumaan lähtöön. Minä laitoin hyvää musiikkia soimaan ja tein aamuvoimistelut, välillä keskeyttäen hetkeksi ottamaan supistuksen vastaan lannetta heijaten. Keitin aamupuuron, vein lasten puhtaat pyykit paikoilleen ja etsin anopille ja apelle puhtaat petivaatteet siltä varalta jos mies ei ehtisikään illaksi kotiin hoitamaan eläimiä, ja anoppi sekä appi jäisivät meille yöksi eläimien hoidon jälkeen. Uusperheemme lapset olivat toisissa kodeissaan.

Kun supistukset alkoivat tulla 6 minuutin välein, alkoi mies hoputtamaan puuron syönnissä. Tiesin ettei meillä olisi kiire, oma olo ja aiemmat pitkään kestäneet synnytykset viittasivat siihen ettei nyytti olisi sylissä vielä moneen tuntiin. Mies oli kuitenkin oikeassa, synnytyssairaalaan olisi matkaa 115 km ja supistukset tulivat säännöllisesti, jo 5 minuutin välein. Oli aika lähteä.

Lähdimme matkaan yhdeksän aikoihin. Automatkalla supistusväli hiipui kymmeneen minuuttiin ja pintaan pyrki sekä epäusko että pettymys; tähänkö tämä nyt muka tyssää, olin niin varma että synnytys lähti käyntiin. Saavuimme synnytyssairaalaan klo 10.30. Käyrien kautta sisätutkimukseen jossa todettiin kohdunsuun olevan parille sormelle auki. Kätilö kysyi haluaisimmeko jäädä odottelemaan sairaalaan vai lähtisimmekö hakemaan vauhtia kaupungilta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Seuraavien tuntien aikana kiersimme Kuopion kirpputorit ja kävimme syömässä. Iltapäivällä laitoin napit korviin ja tutun 30 minuutin rentoutumisharjoitteen soimaan ja otin pienet torkut autossa. Sen jälkeen jatkoimme vielä parille kirpparille. Keskustan viimeisellä kirpparilla otin kohtalaisen voimakkaat supistukset vastaan hyllyjen välissä puhisten, kirppispöytiin nojaten ja itseäni keinuttaen. Kun keskittymiskyky riitti enää supistuksiin, päätettiin lähteä kohti sairaalaa yrittämään uudelleen.

Näin muhkeana olin lasketun päivän iltana 17.4.2018. Vauva syntyi viikkoa myöhemmin 24.4. rv 41+0.

Synnytys ilman lääkkeellistä kivunlievitystä

Klo 17 olimme takaisin sairaalassa. Sisätutkimuksen tulos oli kuitenkin masentavaa kuultavaa; tujakoista supistuksista ja liikkeellä olosta huolimatta kohdunsuu oli auki vain 4 cm. Olin varma että synnytys ottaisi tuulta alleen heti kun pääsisin rentoutumaan ja kysyin ammemahdollisuutta. Ilokseni amme oli vapaana, kätilö lähti laskemaan veden valmiiksi ja itse pääsin suihkuun. Suihkussa supistukset muuttuivatkin heti kipeämmiksi, vesi ja heijaava liike auttoivat vastaanottamaan niistä jokaisen rauhallisin fiiliksin.

Klo 18.20 pääsin ammeeseen. Laitoin bluetooth -kuulokkeet korvilleni ja Spotify:n ennakkoon kokoamani soittolistan soimaan. Himmensimme huoneen valot ja pyysin miestä lepäämään ammeen vierelle miehelle varatulla tuolilla, sillä päivä oli ollut meille molemmille pitkä.

Lämmin vesi ja vartalon heijaus sekä ylhäältä tangosta kiinni pitäen, että konttausasennossa supistusten aikana veivät yhdessä lämpimän veden kanssa kipua pois. Oltuani altaassa puoli tuntia tunsin pienen napsahduksen. Mietin hetken oliko se vauva potku, kunnes näin jotakin kelluvan ammeessa. Nousin miehen ja paikalle hälytetyn kätilön avustuksella ammeesta, jolloin valuin selvästi muutakin kuin ammevettä. Lapsiveteni menivät.

Lapsivesien meno kiihdytti supistuksia välittömästi. Ero supistuskivun välillä oli huikea verraten vedessä oloon ja sieltä poissa olemiseen. Vesi vei selvästi supistusten terävimmän kärjen mennessään. Harmittelin ettei Kuopiossa ollut vielä mahdollista synnyttää veteen, mutta kätilö lohdutteli ettei lapsivesien meno estäisi altaaseen uudelleen menoa käyrien ja vauvan sydänäänien kuuntelun jälkeen. Kävi kuitenkin niin etten ehtinyt altaaseen enää lainkaan, sillä sängylle mentyäni en siitä ylös enää ehtinyt.

Supistukset tulivat tauotta. Kun entinen loppui, uusi alkoi. Olin lukenut että useimmat synnyttäjät tulevat pisteeseen jossa usko meinaa loppua. Että tekee mieli heittää hanskat tiskiin, lähteä koko tilanteesta pois, todeta etten tee tätä enää. Niin tuli minullekkin. Paitsi ettei siitä tilanteesta päässyt enää mihinkään ja hyvä niin, sillä tämä vaihe oli ohitse hyvin pian.

Hoin mielessäni jokaisen kipuaallon olevan yksi vähemmän siihen hetkeen kunnes tapaisimme vauvan. Jokainen supistus tuo vauvan lähemmäksi meitä. Jokaisella supistuksella teen yhteistyötä vauvan kanssa. Kestän vielä viisi. Ja seuraavan tullessa vielä viisi. Ja sitten enää viisi. Ja vielä viisi. Tuo kikka tosiaan toimi! 😀

Samalla keskityin rentouttamaan leukaa ja puhaltamaan kipua pois uloshengityksellä. Jokaisella ulospuhalluksella tunsin vauvan liukuvan alaspäin synnytyskanavassa ja pian tunsinkin jo painetta. Avautuminen kuudesta sentistä täyteen kymppiin kävi kädenkäänteessä! Kätilö ja synnytykseen mukaan tullut opiskelija auttoivat minut kylkiasennosta selälleni ponnistamaan. Klo 19.53 syntyi täydellisen ihana poikamme kolmella ponnistuksella niin nopeasti ja helposti, etten ehtinyt itse mukaan koko ponnistusvaiheeseen.

Leuan rentouttamisella ja ulospuhaltamisella oli suora vaikutus vatsassa tuntuvaan kipuun, sillä kun en hengittänyt ulos puhaltamalla, kipu oli vatsassa kovempi kuin silloin kun puhalsin uloshengityksellä voimakkaasti kipua kauemmas.

 

Positiivinen synnytyskokemus

Olin varannut synnytykseen mukaan sekä tavallisen kamman käsien akupisteiden painantaan, että Gua sha -kamman miehen käyttöön alaselkäni hierontaan. Kumpaakaan emme ehtineet edes ajatella. Sen sijaan mies painoi otsaani kylmäpussia ja kätilö sekä opiskelija vatsaani ja selkääni kuumavesipusseja. Nämä olin kirjannut sekä synnytyssairaalan sähköiseen järjestelmään, että mukaan tulostettuun toivelistaan lääkkeettöminä kivunlievityskeinoina yhdessä ammeen, mahdollisimman vapaan liikkumisen, suihkun ja jumppapallon kanssa.

Synnytyssalissa oli puolapuut joita olisin kokeillut jos olisin ehtinyt. Toivoin myös hämärää valaistusta, synnytyksen kulkuun mahdollisimman vähän puuttumista ja minun omilla ehdoillani menemistä niin pitkälle kuin mahdollista. Kerroin että pyytäisin itse lääkkeellistä kivunlievitystä jos tuntisin sitä tarvitsevani. Kaikki nämä toteutuivat mielettömän hyvin. Toiveitani kunnioitettiin ja vartaloni ja voimavarojeni tuntemista kuunneltiin. Tästä kiitimme mieheni kanssa kätilöä suoraan kasvotusten, sekä jälkikäteen toimittamallamme pienellä yllätyksellä. 🙂

Aikaa altaasta nousun ja pojan syntymän välillä ehti kulua tunti. Tästä ajasta otin supistuksia sängyssä vastaan 45 minuuttia, joista viimeinen 30 minuuttia oli tiukin muttei suinkaan mahdoton tai edes kamala. Valehtelisin jos väittäisin ettei se sattunut, mutta yhtä totta on se, että omalla toiminnallani hengitellen ja leukaa rentouttaen pystyin toimimaan yhdessä kivun kanssa. Koin kivun ennemminkin välttämättömäksi, synnytystä eteenpäin vieväksi ja asiaan kuuluvaksi. Luonnolliseksi.

Kun vertaan aikaa siitä hetkestä jossa aiempien neljän synnytyksen kohdalla pyysin kipulääkettä ja sain sen, aikaan jona lapsi sitten syntyi, on ero huomattava. Lääkkeelliseen kivunlievitykseen turvautuneena synnytykset ovat tuosta hetkestä alkaen kestäneet vielä tuntikausia eli oman näkemykseni mukaan hidastuneet, kun taas tässä lääkkeettömässä synnytyksessä aikaa tuosta hetkestä syntymään kului puoli tuntia.

Luin odotusaikana jostain, että juuri sinä hetkenä kun mielesi tekee luovuttaa, se on juuri se hetki kun vauva alkaa todella syntymään.

Sen lisäksi että uskon lääkkeettömän synnytyksen edenneen kunnolla käynnistyttyään nopeammin ja helpommin kuin aiemmat lääkkeelliset synnytykseni, synnytin kooltaan suurimman poikani kaikista helpoiten. Myös palautuminen on ollut ihmeen nopeaa, sillä jo viikko synnytyksestä olin tavallisissa puuhissani navetalla. Hyvä valmistautuminen, toimiminen yhdessä kivun kanssa ja keskittyminen rentoutumiseen tekivät paikat joustaviksi, nopeutti avautumisvaihetta ja antoi vauvalle paremmin tilaa syntyä.

Tasan viikko synnytyksestä. Reipas palautuminen mahdollisti navettapuuhia oman jaksamisen ehdoilla lähes entiseen tapaan.

Suuri ero oli myös vauvassa aiempiin nähden. Siinä missä aiemmat poikani ovat olleet synnytyksen jälkeen uneliaita, tämä kaveri oli virkeä ja seurallinen niin synnytyksen jälkeen, kun seuraavana päivänäkin. On tutkittu, että lääkkeellisten kivunlievitysten käyttö synnytyksessä väsyttää vauvaa ja omien kokemusteni perusteella uskon sen olevan täysin totta.

Synnytys ja sen jälkeinen aika ovat olleet toista maata kuin aiemmat. Osansa tehnee ikä ja kolmekymppisen (löystyvä 😀 ) kroppa, mutta suurin syy on varmasti oma valmistautumiseni. Synnytys oli upea kokemus ja palautumiseni synnytyksen jälkeen on yllättänyt itsenikin. Luotin itseeni ja omaan kroppaani, tiesin mitä voin tehdä helpottaakseni itseäni ja vauvaani synnytyksessä ja vein opitut asiat käytäntöön. Tiesin että minulla on mahdollisuus pyytää lääkkeelllistä kivunlievitystä jos tahtoisin. Osasin toimia kivun kanssa enkä sitä vastaan. Kaikki meni nappiin ja tein jotain mihin en uskonut ikinä pystyväni.

Ja mikä tärkeintä, olimme vauvan kanssa tiimi.

Nyt ymmärrän miksi jotkut tahtovat synnyttää uudelleen ja ettei synnytystä tarvitse todellakaan pelätä. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on uniikki eikä kaikkea voi mitenkään suunnitella. Yllättäviä asioita sattuu, tiedän sen itsekkin varsin hyvin erityislapsen äitinä. Kuitenkin synnyttäminen voi parhaimmillaan olla upea kokemus alusta loppuun saakka.

Ennen toivoin että voisin skipata koko synnytysvaiheen ja ottaa nyytin kainaloon suorilta. Ja vaikken ihan vielä hoksannutkaan miten sinne synnytyskuplaan oikein pääsee, mietiskelen mahtaisinkohan olla niin onnekas, että saisin kokea vielä toisen upean luomusynnytyksen… 🙂

Pieni perhe Sareskivi osastolle siirtyneenä synnytyksen jälkeen.

Comments

  1. Hienoa, että sinulla kävi hyvä tuuri ja luomusynnytys oli sinulle positiivinen kokemus. Varmaankin sillä oli merkitystä, että kyseessä oli jo viides synnytyksesi. Itse synnytin toisen lapseni luomuna ja valmistauduin synnytykseen perusteellisesti suunnilleen kuvailemillasi tavoilla. Olin ajatellut kuten sinäkin, että pyydän lääkkeellistä kivunlievitystä, jos sitä tarvitsen. Itse synnytyksessä olin kuitenkin niin kipeä, että menetin puhekykyni enkä pystynytkään pyytämään mitään, vaikka olisin ehdottomasti tarvinnut puudutuksen. Kivut lähtivät täysin käsistä ja synnytys oli painajaismainen kokemus. Kukaan ei ollut viitsinyt mainita etukäteen, että kipu voisi viedä puhekyvyn kokonaan – sinäkään et kirjoituksesi perusteella ehkä tiennyt, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei välttämättä kipujen vuoksi kykene pyytämään, vaikka haluaisi? Kertoiko joku sinulle tästä riskistä etukäteen – oma kokemukseni on se, että puudutusten riskeistä kerrotaan erittäin tarkasti, ihan promilletasolla, mutta luomusynnytysten riskeistä eivät etenkään kätilöt ja doulat viitsi mainita mitään? Ymmärrän itselleni tapahtuneen jälkeen hyvin, miksi luomusynnyttäjillä on tutkitusti enemmän synnytyksen jälkeistä masennusoireilua kuin epiduraalin ottaneilla (vaikka luomusynnyttäjät ovat ennen synnytystä tutkitusti keskimäärin terveempiä, pidempiä ja hoikempia kuin epiduraalin ottavat synnyttäjät, eli heillä on tutkitusti monella tavalla parempi lähtötilanne jo ennen synnytyksen käynnistymistä – tästä on runsaasti tutkimusnäyttöä isoista väestötason tutkimuksista, esim. PubMedin kautta löytyy isoja alkuperäistutkimuksia). Ei myöskään tämän jälkeen yhtään yllätä, että voimakas synnytyskipu on tutkitusti PTSD:n riskitekijä (PubMedistä löytyy hyvin tutkimusnäyttöä tästäkin). Itselleni kehittyi kivuliaan luomusynnytyksen jälkeen PTSD ja jouduin moneksi kuukaudeksi terapiaan, kun vain itkin ja itkin. Osansa tässä oli sillä, että kätilöt olivat luomuhenkisiä eivätkä tarjonneet mitään tehokasta apua täysin käsistä lähteneisiin kipuihin vaan pällistelivät vain vieressä. Oli todella ahdistavaa maata hallitsemattomissa kivuissa, kun kätilö ei tee elettäkään auttaakseen millään muulla tavalla kuin omaa luomuideologiaansa tyrkyttämällä. Kätilöiden perusteet: ”luomusynnytys on äidille positiivinen kokemus” – me kivuista traumatisoituvat olemme näköjään kätilöille pelkkä vitsi, aika uskomatonta naureskelua sain kuulla kätilöiden suunnalta – ja ”kyllä se sitten unohtuu, kun saa vauvan syliin” – eipä todellakaan unohdu. Sairaala onneksi maksoi minulle puolen tusinaa terapiakäyntiä synnytyksen takia, sain pelkopoliklinikan lääkäriltä maksusitoumuksen ja niistä oli jonkin verran apua.

    Tässä samassa luomusynnytyksessäni vauvani kärsi vakavasta hapenpuutteesta ja melkein kuoli. Joudumme nyt seuraamaan useita vuosia, onko hapenpuutteesta jäänyt esim. kehitysvammaa ja oppiiko lapsi taitoja normaalisti. Toistaiseksi näyttää siltä, että neurologinen kehitys on joka suhteessa huonompaa kuin esikoisella, joten mahdollisesti on jotakin pysyvää vammaa jäänyt. Esikoisen synnytyksessä otin epiduraalin, ja hän oli hyvin virkeä vauva toisin kuin tämä veltto ja harmaa luomusynnytysyksilö. Useammalle tuttavalle on myös syntynyt luomusynnytyksistä tosi huonokuntoisia vauvoja, on päädytty monessa tapauksessa elvytykseen tai jopa ihan teholle. Luonto on luonto: sitä ei harmita, vaikka vauva kuolisi synnytykseen tai hapenpuute tuhoaisi aivot. Onneksi sinulla kävi tässä synnytyksessä hyvä tuuri. Itse en suostuisi uuteen luomusynnytykseen koskaan.

    1. Hei, ensin lämmin kiitos tarinasi jakamisesta. Kuivin silmin sitä ei pystynyt lukemaan. Olen tosi pahoillani, kuinka traumaattinen kokemus synnytys on sinulle ollut. On käsittämätöntä, miten sinua hoitaneet henkilöt eivät ole osanneet lukea tilannettasi ja auttaa sinua tarvitsemallasi tavalla.

      Jokainen synnytys on erilainen, eikä sitä voi etukäteen suunnitella pomminvarmaksi mitenkään. Siihen voi valmistautua, mutta sen kulkua ei voi ennustaa eikä siihen voi aina vaikuttaa. Jokainen meistä myös kokee asiat omalla tavallaan, yksilönä. Tiedän olevani onnekas – minulla on itselläni myöskin takana yksi raju synnytys, josta vauva vietiin teholle. Takana on myös synnytys, jonka jälkeen oma vointini oli usean viikon kurja. Tällä kertaa kaikki meni hyvin sekä minulla että vauvalla. Se kun ei ole missään nimessä itsestäänselvyys.

      Mitä kysymykseesi tulee, kipu voi tosiaan viedä puhekyvyn. En ole tullut tätä ennen ajatelleeksi,mutta juurikin tässä nimenomaisessa synnytyksessä kätilö tarjosi kolmesti kohdunkaulan puudutetta. Supistukset tulivat niin peräjälkeen, etten kerennyt ja pystynyt niiden välissä vastaamaan mitään, saati kyselemään lisätietoa. Kaikki keskittyminen oli siinä hetkessä, mitään muuta en kokenut kykeneväni tekemään. En ehtinyt enkä pystynyt sanomaan edes yhtä sanaa, kyllä tai ei. Ja kyllä, kipu oli niin kova. Joku toinen olisi voinut pystyä, minä koin asian näin. Kipu vaati kaiken keskittymisen.

      Haluan myös edelleen korostaa sitä, ettei lääkkeetön synnytys ole sen hienompi synnytys tai oikeampi, kun lääkkeellinen. Se ei tee parempaa synnyttäjää tai terveempää vauvaa. Asiat ovat niin paljon moniulotteisempia. Tällä kertaa kaikki palaset loksahtivat paikoilleen ”kuin itsekseen” ja sain kauniin synnytyskokemuksen, joka sattui menemään kokonaan lääkkeettömästi.

      Toivon sinulle ja perheellesi hyvää jatkoa! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *