Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Suurin osa meidän kanarouvista alkaa olla jo sen verran iäkkäitä, että munien tuotanto on hiipumaan päin. Kysyntä on hetkittäin tarjontaa suurempaa. Rouvat eivät ole kovin hautomisintoisia, joten päätimme kokeille ei-niin-kovin-ekologista keinoa lisätä omaa munantuotantoa. Saimme kaksi sähkökäyttöistä hautomakonetta lainaan.

Kaikki sujuikin hyvin loppumetreille saakka, jolloin munien päivittäinen kääntely piti lopettaa ja munat jättää koneeseen rauhaan. Alkoi malttamaton odotus koska munien kuoret alkaisivat säröillä. Vaikka miten hartaasti odotimme kuoriutumisen alkua ja vaikka miten kävin lepertelemässä tipuvauvoille, mitään ei tapahtunut. Tai siis OLI tapahtunut. Kun usko alkoi hiipua, läpivalaisimme munat yksitellen eikä yhdessäkään näkynyt enää liikettä.

Samaan aikaan kun kirosin munijakannan epäekologisen lisäysyrityksen epäonnistumista, kanarouva Loviisa lässähti kuin tilauksesta letuksi yhteen munimispesistä. Niin se luonto hoitaa.

Toivon hartaasti, että ekologisempi hautomakone Loviisa onnistuisi sähkökäyttöistä konetta paremmin. Eli nyt taas odotellaan. Mies haluaisi lastata yhden koneen vielä kertaalleen, mutta itse olen enemmän luonnollisen hautomisen kannalla. Taidan suunnata oman energiani mielummin siihen, että kannan Loviisalle aamuisin nokan eteen kupin raikasta vettä ja aamupuuroa.

Tipumenetyksestä jotakuinkin toipuneena tein kanileidi Siirin häkistä ikävän löydön. Kolme parin viikon ikäistä poikasta löytyi kuolleena. Uskoisin kanivauvojen raahautuneen emon tissillä kopista ulos häkin puolelle. Koska pienokaisten silmät eivät vielä olleet ehtineet kokonaan aueta, ei töpöhännät osanneet arvattavasti suunnata takaisin kopin lämpöön ja kylmä koitui kohtaloksi. Onneksi hoivattavaksi jäi sekä Siiriltä, että muiltakin kanimammoilta vielä monta nappulaa.

Kanilassa asustaa tällä hetkellä 24 kania + poikaset. Kanivauvoja tupsahti alkukuusta maailmaan 69, mutta elossa olevia on jäljellä 59. Onhan sitä jo siinäkin. 🙂

Elämä voi onneksi välillä olla myös yhtä juhlaa. Kanivauvojen syntymän ja ystävyyden lisäksi juhlan aiheina ovat tässä kuussa olleet 13 vuotias esikoiseni ja saman verran kestänyt äiti-urani (syötiin muuten kakkua niin että napa paukkui), sekä kummiksi tulo veljeni 13-vuotiaalle tyttärelle. Hymyn tuo vieläkin korville sunnuntai-illan spontaanit treffit kotinurkissa, oman aviomiehen kanssa lasten käytyä nukkumaan. Juhlahumu jatkuu pienimmän kummilapsen ja hänen siskonsa syntymäpäiväjuhlilla, esikoisen sukulaiskemuilla ja kakkujuhlilla uusimman, ihanan kummityttöseni kanssa.

Vuoden ensimmäiset syntymäpäivät saavat miettimään lahja-asioita (ja ensi viikon tarjottavia!). Viime jouluna lapsemme saivat yksiä lahjoja lukuunottamatta kierrätyslahjoja, ja kummilapsille suosin elämyksiä. Tämä vuosi tuo mahtavasti jatkumon tälle linjaukselle, jossa aion todellakin edelleen tiukasti pysyä.

Maailma hukkuu tavaraan ja luonnonvarat vähenevät, samalla kun meidän pienet piltit oppivat kulutuskeskeisiksi ja tahtomaan aina vain uutta ja lisää. Tulee uusi syntymäpäivä ja uusi joulu, uudet tahtomiset. Onni ei tule tavaroista, eikä mikään tavara täytä sitä tahtomisen aukkoa, jota yltäkylläinen kulttuurimme ruokkii. Minä en tahdo ruokkia. En äitinä, kummina, tätinä, tyttärenä, siskona, ystävänä, miniänä tai minään muunakaan. Aineettomat lahjat tuovat varmasti enemmän hyvää mieltä (ja usein vieläpä moninkertaisesti). Ne myös merkitsevät enemmän sekä antajalle, että saajalle.

Vaikka välillä olisi mieli maassa, arki väsyttäisi ja hommat tuntuuvat kasaantuvan, on ihanaa huomata että ympärillä on niin monta aihetta kiitollisuuteen. Kun arkeen mahtuu sydämen pakahduttavia onnenhetkeä, halauksia, lämpöisiä ajatuksia, sanoja ja tekoja, hymyjä, pikkuisen pussailua sekä liuta juhlan aiheita, on elämä aika ihanaa! Aineettomampanakin!

Jos aineettomat lahjat kiinnostaa, kurkkaa annajotainmuuta.fi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *