Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Maanantai – ensimmäinen aamu kun olo ei ole ihan niin virkeä. Toisin kuin legendaksi muodostunut hinku saada Ruisrockiin vielä maanantailippu, minä olin puolestani hyvilläni VR:n paluulipusta kotiin perheeni luokse.

Reissu oli ollut uskomattoman mahtava, jotain mitä kaikki maailman sanat eivät riitä kuvaamaan, mutta kaiken festarihumun jälkeen kaipasin maaseudun rauhaan jäsentämään ajatuksiani.

Vaikka rakastuin kesäiseen Turkuun, sen sympaattisiin puutaloihin ja mukulakivikatuihin, sekä talojen hellyyttäviin ja kotoisiin sisäpihoihin (kamala kyylä), ikävöin kotiin vievää hiekkatietä, tuttuja vehreitä peltoja, kasvihuoneen tuoksua, uskollista koiraystävää, pieniä käsiä kaulani ympärillä ja aviomiehen kainaloon käpertymistä.

Pakatessa mietin miten olin onnistunut tavoitteessani reissata ekologisemmin. Paria taksimatkaa ja yhtä Take away -kahvia lukuunottamatta käytin kulkemiseen omia jalkoja (ja sille se kyllä tuntuikin!), suosin paikallisia pienyrittäjiä, valitsin reissuruokani mahdollisimman järkevästi, tuotin melko vähän jätettä ja kunnioitin ympäristöä keräämällä roskia jopa kävelymatkallani. Ei huono.

Katja lähtee kotiin.

Mikä oli parasta?

Parasta reissussa oli uudet ihmiset ja kohtaamiset, hyvät keskustelut, huippukiva työpari, kaikkien niiden ihmisten panos jotka laittoivat itsensä likoon 110%:sti, talkoolaisten huomioiminen lähes kaikessa talkooväkeä koskevassa asiassa, kesäinen Turku ja eloisa Aurajoen ympäristö, kierrätystietoiset ja oppimishaluiset ihmiset, kaunis Ruissalo ja mitä sitä kieltämään, MUSIIKKI.

Sain rutosti uusia kokemuksia ja mieltä avartavia oivalluksia, sekä vahvistuksen siihen että se mitä teen ja miten teen, on minulle oikea ja supertärkeä asia toteuttaa. Vaikka maailmanparantaminen vaatii aikaa joka taas on jostain muusta pois, se on se juttu joka kipinöi.

Voin siis jatkossakin olla puunhalailija-ekohippi-maailmanparantaja-Katja aivan kaikessa rauhassa.

Toisinaan sitä epäilee itseään, onko pienillä teoilla ja sanoilla mitään virkaa, kun vastassa tuntuu olevan koko muu maailma. Tämä kokemus osoitti kirkkaasti sen, että jokaisella pienellä sanalla ja teolla on väliä. Niillä voi muuttaa maailmaa yksi ihminen kerrallaan. Ja niillä voi muuttaa itseäänkin.

Ihmisten asenteiden, kierrätystottumusten ja -tietoisuuden muuttaminen, sekä ekologisempien valintojen tekeminen tarvitsee massiivisten ja näyttävien kampanjoiden lisäksi myös sitä ruohonjuuritason työtä. Kuten kierrätysneuvontaa festareilla. Tai blogi, jota lukee jo ehkä 10 ihmistä, niistäkin 9 tuttuja, hahah. 😀

Talkoolaiseksi festareille

Jos mieleesi on ikinä tullut ajatus, että tekisi mieli lähteä talkoilemaan festareille, saada uusia kokemuksia, tutustua uusiin ihmisiin ja päästä nauttimaan musiikista ja muusta festariohjelmasta omaa työpanosta vastaan, niin suosittelen lämpimästi ettet enää mieti vaan menet.

En voi puhua muiden festareiden puolesta, mutta Ruisrockissa kaikki oli järjestetty talkoolaisille helpoksi ja hyvin. Apua ja neuvoja oli koko ajan saatavilla. Yksin uskalsi reissata, sillä yksin ei kukaan joudu olemaan kun uskaltaa vain avata suunsa. Yhdessä tekeminen ja kokeminen tuo mielettömän fiiliksen!

Menisinkö itse uudelleen? En tiedä. Tämän kokemuksen myötä en ehkä näe itseäni enää muissa työtehtävissä (joita on muuten valittavana paljon muitakin kuin siivous ja kierrätys, esimerkiksi anniskelu, pyöräparkki, lipuntarkastus, järjestyksenvalvonta jne.). Voihan toki olla, että mieli muuttuu vielä vuoden aikana. 🙂

Kokemus oli huikea ja antoi paljon. Olihan motiivini niin paljon muutakin kuin ilmainen sisäänpääsy Ruissiin. Sain todellakin enemmän kuin mitä matkalta hain.

Mitäs sitten?

Jos maltat vielä odottaa, Festarityöläisen päiväkirja saa jatkoa viimeisen osan muodossa, jossa kerron mm. Ruisrockista kerätystä jätteen määrästä sekä siitä, mihin jätteet päätyivät ja mitä niille tehtiin.

Mutta ensin on pakko vetää vähän henkeä, sujahtaa Katjan normaaleihin saappaisiin ja odotella tilastotietoja viisaammilta. Seuraavaan kertaan!

Jälkikirjoitus 10.11.2017: Kävin kerätyistä jätteistä niin puhelin- kuin sähköpostikeskustelua. Sain Ruisrockin jäte-yhteistyökumppanilta lukemat kerätyistä jätteistä, mutta Ruisrockin puolelta minulle kerrottiin ettei lukuja olisi ollut lupa minulle luovuttaa. Lupasin etten laita lukuja blogiini sellaisenaan, vaan julkaisen yhteenvedossa luvut heidän antamina prosentteina. Lupasin myös painottaa sitä, ettei kyseessä olisi ollut syyttävän sormen heristelyä festarijärjestäjiä kohtaan, vaan tarkoitus oli ravistella meitä yksittäisiä ihmisiä, seuraavien kesien festarikansaa kiinnittämään hauskanpidon ohessa huomiota myös kierrättämiseen ja ympäristöseikkoihin. Olisin nostanut mielelläni esille järjestäjien omia näkökantoja kierrätystietoisuuden kasvamisesta. Valitettavasti en saanut luvattuja prosenttilukuja enkä mitään muutakaan tietoa enää, vaikka muutama eri henkilö ne lupasikin minulle toimittaa. Näiltä osin viimeinen postaus aiheesta jäi harmillisesti kirjoittamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *