Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Kauppojen käytäviä täyttävät suklaamunatornit, hiljalleen avautuvat pajunkissat ja huikeasti lisääntynyt valon määrä kertovat että pääsiäisen aika on täällä taas. Vaikken olekkaan uskonnollinen, pidän pääsiäistä silti merkityksellisenä aikana. Pääsiäisen aika tarkoittaa minulle talven loppumista ja kevään alkamista, samaan aikaan sekä hiljentymistä, että kevään riemua.

Juhlapyhien sanoma jää helposti kulutusjuhlan jalkoihin. Myös pääsiäinen houkuttaa ja koukuttaa kuluttamaan. Pääsiäisen myyntihitti lienee suklaamunat ja erilaiset pääsiäiskarkit, joista jää sokeriöverien jälkeen jäljelle aikamoinen kasa jätettä. Muistan itse keränneeni lapsena Kinder-munien leijona- ja kilpikonnahahmoja, nykyisin lelut ovat harmillisesti pitkälti kertakäyttökamaa suklaamunan merkistä riippumatta. Hetken riemun jälkeen lelut päätyvät useinmiten unohduksen kautta jäteastiaan.

Ekologisemmat pääsiäismunat

Pikku-Katja pikku-trullina

Kasvattiäitini puki minut sekä siskoni päälaesta kantapäihin pikku-trulleiksi, pisamineen kaikkineen. Virpomisvitsat oli askarreltu huolella, eikä koristeissa säästelty. Helmat ja huivit lepattaen kierreltiin lähitienoon taloja ja usein korit olivatkin kotimatkalla pullollaan jos minkälaista palkkaa.

Niinkuin moni muukin perinne, myös trulliperinne katkesi minuun, osittain omasta ja osittain lasten tahdosta. Kahdella paikkakunnalla asuneena totesin molemmissa asuinkaupungeissani saman jutun; yhä harvemmassa alkoi olla ne lapset, joiden pukeutumisen eteen oli nähty edes hiukan vaivaa, tai joiden virpomisvitsoja oli koristeltu useammalla kuin kolmella koristeella.

Jutusta alkoi mennä maku. Ainakin itselle pukeutuminen ja oksien koristelu oli osa sitä juttua, nyt tuntuu että se juttu on lähes kokonaan useimmilla vain sen palkan saaminen. Ja jos koriin päätyykin mandariini tai 50 centtinen suklaamunan tai isomman kolikon sijaan, ollaanko siitä kiitollisia?

Tämän perheen lapset eivät siis kierrä trulleina, mutta virpovat toisinaan mummot ja ukit. Suklaamunat eivät tule palkkana, vaan pääsisäiskanojen munimina ja tipujen piilottamina.

Onko ekologisia pääsiäismunia olemassa?

Ekovuosi ja ekompi elämä laittaa kovasti pohtimaan pääsiäismunia ja niistä syntyvää jätettä. Pyrin entistä huolellisemmin minimoimaan turhan jätteen syntymistä, joten pidän suklaamunien muovikrääsää todella turhana. Etenkin kun suklaamunat ovat nykyisin lähes poikkeuksetta täynnä turhia, huonosti kestäviä ”leluja”. Lasten odotus ja etsimisen ilo ovat kuitenkin minulle tärkeitä ja perheelleni pääsiäiseen kuuluvia asioita, joten tahdon pitää etsimisperinnettä yllä.

Googletin muovittomia suklaa- ja pääsiäismunia, mutten löytänyt yhtään relevanttia hakutulosta tai ideaa, kuinka lähtisin perinnettä toteuttamaan kestävämmällä tavalla. Elintarvikevärein ja lisäainein kyllästetyt pääsiäiskarkit eivät tunnu sen houkuttelevammalta vaihtoehdolta, kuin muovikrääsällä täytetyt ja alumiinilla kuorrutetut suklaamunatkaan.

Ainoa järkevä valmistuote näyttäisi olevan Fazerin Mignon-munat, jotka tehdään käsityönä alusta loppuun pakkaamista myöten. Muovittomat Mignon-munat ovat mantelipähkinä-nougatmassaa koko suklaamunan täydeltä ja kuori on oikeaa kananmunan kuorta. Mignon-munat ovat kestävämpi pääsiäismunavaihtoehto myös pakkaukseltaan. Sekä yksittäis- että monipakatut Mignon-munat ovat pakattu sellaisenaan, ilman alumiinipäällistä, kierrätettäviin pahvisiin pakkauksiin.

Yksi asia kuitenkin mietitytti; millaisista kanaloista Mignon-munien kuoret ovat peräisin? Koska kysymykseen ei löytynyt suoraa vastausta, kysyin asiaa Fazerin asiakaspalvelusta.

Mignonien kuorista  63 % tuotetaan virikehäkeissä, 32 % lattiakanaloissa ja 5 % luomukanaloissa.

Ekologisemmat pääsiäismunat näyttäisivät rajoittuvan valmistuotteiden osalta yhteen vaihtoehtoon. Vähäjätteisyytensä, kotimaisuutensa ja valmistustapansa puolesta Mignon-munat ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin muovilla ja alumiinilla kyllästetyt pääsiäismunat, joista osa on raahattu Suomen ulkoupuolelta. Mutta. Virikekanala on tuotantomuoto, jota en omien periaatteideni vuoksi halua tukea. Lapset taas odottavat kätköistä jotakin hiukan makeampaa ja mieluisampaa kun hedelmät. Näyttää uhkaavasti sille, että minulla taitaa olla pieni pääsiäisongelma.

Kaikki jotka tuntevat minut, tietävät ettei pullantuoksu kuulu ominaistuoksuihini. Silti mieleeni ei juuri nyt tule muuta kuin pakkotilanne nostaa peukalo keskeltä kämmentä ja tehdä jätteettömiä, ekologisempia pääsiäisnamuja itse. Ellen sitten voisi vakuuttua siitä, että juuri ne ostoskoriini pakattujen Mignon-munien kuoret kuuluisivat joko tuohon aivan liian pieneen 5 prosenttiin.

Mikäli tahdon pitää perinteestä kiinni ja tarjota lapsille ekologisemmat pääsiäisherkut, on minun taivuttava kotimaisille käsityönä tehdyille (mahdollisesti virikehäkki) Mignon-munille tai otettava keittiö haltuun. Jaiks!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *