Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni ja viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei loistaisi liikaa, kerrottakoon että työskentelen kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan. Kevääksi 2018 odotamme perheeseemme syntyväksi pientä ekovauvaa.

13vee ja 8vee synttärit on nyt juhlittu, ei niin ekosti kun olisi voinut, mutta ekommin kuin ennen. Tällä kertaa kahvipöydästä jäi pois kaikki ylimääräinen, kuten lasten rakastamat sipsit, karkit ja keksit. Yltäkylläisyyden ja runsauden sijaan halusin suosia minimaalisuutta ja itse tehtyä mahdollisimman luonnonmukaisesti ja ekologisesti.

Sen sijaan, että käyttäisin aikaisten herätysten ja työviikon uuvuttamana paljon aikaa kaupassa ravaamiseen, mitä ihanimpien herkkujen leipomiseen tai kaupan valmisratkaisuihin turvautumiseen, tekisin itse jotakin sellaista johon löytyisi ainekset mahdollisimman pitkälle omasta kaapista.

Yksinkertaisemmalla ja minimalistisemmalla linjalla minulle normaalimman synttärihössötyksen sijaan voisinkin ottaa iisimmin ja aikaa jäisi tärkeimpään: lasten kanssa olemiseen. Alan tosiaan tulla siihen tulokseen, että vähemmän on enemmän. Etenkin mitä tulee synttäreiden järjestämiseen.

Vähästressittömämpi linja kuori tästä ei-todellakaan-pullantuoksuisesta äidistä tavallista iloisemman leipojan.

 

Jopa lasten syntymäpäiväjuhlista on tullut yhtä suorittamista siivouksineen ja leipomuksineen. Nykymutseille kasaantuu paineita hillittömiä määriä, kun lasten syntymäpäiväjuhlien(kin) pitäisi olla suuren rahamäärän investoimista, hikisiä tunteja keittiössä ja herkuista notkuvia pöytiä. Se, että toiset nauttivat leipomisesta ja kykenevät tekemään mitä upeimpia luomuksia kahvipöytään, on täysin ok. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei vaatimattomuuskin voisi olla ihan yhtä ookoo.

Viime syksyiset omenat ja mustikat vähenivät pakkasesta, kun päädyin leipomusten osalta tuikitavallisiin omena- ja mustikkapiirakkaan. Mielessä kävi kasvispiirakka, mutta pellille päätyikin pari pellillistä kasvispizzaa ja porkkanakakku. Sankareille vielä talvisen keväinen kakku ja avot, valmista!

Ei kaupassa ravaamista ja isoa kauppalaskua, ei liikaa turhaa pakkausjätettä, ei hukattuja ja hikisiä tunteja keittiössä, kun oikeasti haluaisit olla muualla. Minimalistista ja helppoa.

Synttärijuhlista palauduttiinkin rytinällä takaisin arkeen. Muutama kuukausi sitten meille kotiutuneella, kevättä kasseissa olevalla Nemo-kollilla on viime viikkoina ollut vähän väärät merkkauspaikat, kun säännöllisen epäsäännöllisesti pieni merkkausjälki löytyy lattialta. Paitsi tällä kertaa sohvalta.

Sohva on vanha, talossamme jo ennen meitä ollut massiivinen lastulevy-vaneri-kulmasohva, jonka päällisetkin alkavat olla jo aikansa eläneitä. Istuinosien päällinen ei tietenkään lähde pois ja sohva on tosi hankala pestä. Lastulevyrunko puolestaan on ihan pannuhuonekamaa. Uuden sohvan hankinta ei tule kysymykseenkään tämän vuoden teeman, omien periaatteiden, sekä lapsi- ja eläinarmeijan vuoksi. Tämän artikkelin mukaan sohva tulisi vaihtaa 7-15 vuoden välein. Pakko kai roikkua pää alaspäin tässäkin asiassa:

Ennemmin istun lattialla ja nautin vapaa-ajasta kun teen enemmän töitä, jotta kykenen maksamaan upouuden sohvan, jolle kissa taas pissaa tai lapsi oksentaa kahden viikon päästä, tai jonka runko ei kestä ehjänä huonolla tuurilla edes ensimmäistä vuotta.

Muistan kyllä elävästi sen tunteen, kun samassa kuussa kaksi palkkaa saaneena kirmasin onnessani sohvaostoksille huonekaluliikkeeseen. Olkoonkin, että sohva oli mallikappale ja puoleen hintaan myynnissä, uusi se oli silti. Maalle muuton yhteydessä jo vuosia lapsiperhe-elämää nähnyt vaalea kulmasohvani lähti kuitenkin ilahduttamaan toista kotia, kun tuumin että entisen asukkaan taloon jäävä vanha ja monen mielestä tosi ruma sohva kelpaa kyllä meille.

Nyt kun 80-luvun sohva tekee hiljaista kuolemaansa, en kirmaa sohvakauppaan, enkä suorilta edes kierrätyskeskukseen. Tee-se-itse sohvaratkaisu olisi ihanteellisin ratkaisu meidän sohvapulmaan. Mies ei syttynyt kuormalavasohvalle, mutta tutki innokkaana Pinterestistä puusohvien kuvia. Minä olisin valmis jopa sohvattomuuteen, ja hiljaa mielessäni haaveilinkin jo tyynynurkkauksesta, kunnes totesin lattiatyynyjen ja säkkituolien olevan liian hankala ratkaisu isovanhemmille. Sohvapulma täytynee ratkaista jollakin tavoin vielä tämän viikon aikana, tai muuten isovanhemmat todellakin istuvat lattialla ensi viikon visiitillään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *