Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Meillä on mahatauti lähes kolmen vuoden tauon jälkeen, jonka lisämausteena osalla päänsärkyä ja/tai kuumetta. Ei ole muuten ollut ikävä. Mitään näistä. Alakerran pukuhuoneen lattia on muuttunut patjamereksi ja sairastuvaksi, jotta vessa ja pesuhuone ovat mahdollisimman lähellä. Pöytä, tuolit ja patjojen vierustat ovat täyttyneet mukeista ja nenäliinoista, Aku Ankoista ja kirjoista, värikynistä ja vaatemytyistä.

Kiipeän patja- ja tavaravuorten yli ja raahustan keittiöön. Koska koko keittiö aiheuttaa pienoista kuvotusta edelleen, tyydyn siivoamisen sijaan työntämään kädellä eilisiä tiskejä edestä, jotta saan mahdutettua tiskipöydälle lisää tiskiä. Hatarasti paremman olon puolella silmäilen ympärilleni; sekamelska, se täällä on.

Fanaattisesta siivoamisesta sekamelskaan

Olin kotiäitivuosinani varsinainen siivousfriikki. Meillä tuoksui pesuaine, pyykkikori ei ollut koskaan täynnä, roskiskaappi oli aina siisti, tiskialtaassa ei lojunut tiskejä, lelut pysyivät pääsääntöisesti lastenhuoneissa ja yöksi ne palasivat aina omille paikoilleen, vessa oli niin puhdas että sen pinnoilta olisi voinut vaikka syödä, eikä kissoista kielinyt mikään muu kuin kissat itse. Samaan aikaan olin myös stressiherkkä suorittaja, joka ehti olla lapsilleen todella läsnä joko kodin ulkopuolella tai kotitöiden jälkeen, ja joka kantoi parisuhtessa marttyyriviittaa harteillaan. Ja ihan omasta vapaasta tahdostaan, vaikka se silloin tuntuikin pakon sanelemalle.

Nykyisin kuulun niihin äiteihin, ihmisiin ja kodinhengettäriin, jonka tavaramäärää vieraat kauhistelevat äänekkäästi tullessaan ja jonka kotia vieraat voivat jälkikäteen kauhistella keskenään. ”Kyllä sieltä sai taas vaatteet täyteen karvoja” tai ”oli siellä taas sellainen kaaos, että ihme jos itseään löytäävät”.

Nykyinen minä ei enää mene ihan niin pahasti raiteiltaan jos pyykkikopat ovat täynnä (kyllä, niitä on nykyään yhden sijaan jo kaksi, sitäpaitsi, onko niitä ihan oikeasti mahdollista saada koskaan täysin tyhjiksi?), eikä aja itseään piippuun hujanhajan olevien tavaroiden takia. Toisinaan otan kierroksia sotkun vuoksi, mutta mielenrauha on saavutettu joko menemällä ulkopuuhiin tai viimeistään silloin, kun tavarat kulkeutuvat vähän parempaan järjestykseen ja lattia on siisti hiekasta, karvapalloista ja pölystä.

Se käsittää pähkinänkuoressa minun nykyisen käsityksen siivoamisesta. Tavaroiden paikoilleen kuskaus, imurointi, vessan pesu, tiskit ja pyykit. Rehellisesti sanottuna en edes muista koska viimeksi olisin pessyt lattioita. Pölyt pyyhin sitä mukaa kun se jossain alkaa ärsyttämään. Ikkunat pesen kun lika alkaa haittaamaan näkyvyyttä. Eikä meillä tarvitse pedata sänkyjä kuin aniharvoin. Ja elleivät lapset siivoa itse huoneitaan, niitä ei siivoa kukaan. Tavaraa on niille kuulumattomilla paikoilla aina jossain. Leikkiä saa muuallakin kuin lastenhuoneissa. Aloitettuja keskenjääneitä projekteja löytyy lähes joka huoneesta. Meillä näkyy elämä, enkä anna sen enää häiritä siinä mittakaavassa kuin ennen.

Skippaa marttyyriasenne

Vaikka KonMaritus, kliinisyys, sisustaminen ja sisustuskuvat ovat nyt kuuminta hottia, älä suotta lankea siihen ansaan jos et oikeasti halua. Se, kuten muutkin muoti-ilmiöt, on pian menneen talven lumia. Ja mitä jää jäljelle? Ihmisraunioita, jotka eivät siedä minkäänlaista epäjärjestystä elämässään tai ympärillään. Ihmisiä, joiden maailma suistuu raiteiltaan täyden tiskialtaan vuoksi. Stressikimppuja ja suorittajia, joiden martyyriasennetta ei jaksa kukaan. Ilottomia tyyppejä, jotka täyttävät pyykkikonetta ja pyyhkivät lattioita sen sijaan että puuhaisivat toistensa kanssa.

Kotityöt ja siivoaminen aiheuttavat eripuraa monissa perheissä. Puhumattomuus ja suorittajaroolin ottaminen, sekä sen toiselle antaminen suistaa kierteeseen jossa toinen kokee joutuvansa suoriutumaan kaikesta yksin ja väärinymmärryksistä tulee tapa. Tämä taas sairastuttaa parisuhteen ja suorittajan itsensä. Uhrautuminen ei tuo kiitosta ja kunniaa, vaan loppuunpalamisen ja katkeruuden, ja se voi johtaa parisuhteen kriisiin.

Älä käsitä väärin. Ei siisteydessä ole mitään pahaa, mutta pieni epäjärjestys saa kuulua elämään ihan hyvällä omatunnolla. Itse en missään nimessä halua näyttää lapsilleni esimerkkiä ja mallia uhrautuvasta vanhemmasta, jonka täytyy. Ei nimittäin täydy. Ainakin täällä meillä asuu myös muita kuin minä. Ja näillä muilla on kädet. Ja jalat. Eli taitoa kuljettaa tavaroita paikoilleen, imuroida, viikata vaatteita ja kuskata roskapusseja. Haluan mielummin näyttää mallia siitä, kun haluaa ja voi. Vaikka on nainen ja äiti.

Siivoamattomuuden hyötyjä

  • Kun kaiken ei tarvitse olla tiptop 24/7, sinulla vapautuu aikaa muuhun ja huomaat ettei maailma kaadu, vaikket tänään siivonnutkaan.
  • Kun siedät pientä epäjärjestystä, siedät elämässä muitakin epäjärjestystä tuovia asioita paremmin.
  • Kun jätät marttyyriviitan naulaan, kaikilla on helpompi olla, etenkin sinulla itselläsi.
  • Kun et hikipäässä yritä tappaa hyviä ja hyödyllisiä bakteereja, ne saavat olla ja elää rauhassa kohentaen vastustuskykyä ja terveyttä.
  • Kun jätät turhat pesuaineet kauppaan, säästät luontoa.
  • Kun kuorrutat kotiasi kemikaaleilla mahdollisimman vähän, suojaat omaa ja läheistesi terveyttä.

Sitten kun on pakko siivota

Jos 13 vuotta kestänyt äitiys ja eläminen eläinten kanssa on jotain opettanut niin sen, että sotkua syntyy päivittäin ja se miten siihen suhtautuu, on kiinni omien korvien välistä. Jos juomalasi kaatuu lattialle, selvä se, että se täytyy pyyhkiä pois. Mutta jos ikkunaan ilmestyy pieniä sormenjälkiä tai koiran kuonon kuva, elämä rullaa samanlaisena vaikka ne odottaisivat siinä seuraavaan siivouskertaan. Tai sitä seuraavaan.

Joskus on kuitenkin pakko siivota. Lasten ja eläinten kanssa asuessa vielä vähän useammin. Siivoaminen ei kuitenkaan kuulu vain yhdelle henkilölle. Kun valjastat kanssa-asujat hommiin, etenkin lapset, saatte yhdessä aikaan enemmän ja nopeammin. Vaikkei lopputulos olisikaan täsmälleen sitä mihin olisit itse tähdännyt, sinun ei tarvitse suoriutua hommasta yksin. Muista myös että vain tekemällä oppii.

Entäs ne pesuaineet sitten? Entinen kloriittifani ei kelpuuttaisi sitä myrkkyä kattonsa alle edes maksusta. Muutkin pesuaineet jotka sisältävät terveydelle ja ympäristölle haitallisia kemikaaleja, saavat jäädä suosiolla kauppaan. Tavallinen lika lähtee kodin pinnoilta vedellä ja pesupähkinäliuoksella. Ekotiskiainetta, ekoshampoota, ekohammastahnaa, sekä myrkytöntä ja biohajoavaa Universal Stonea lukuunottamatta muita pesuaineita meillä ei normaalissa arjessa käytetä.

Mahataudin jälkeen koti on kuitenkin parasta puunata perusteellisemmin. Sairastupapäivä on hyvä päivä ottaa selvää siitä, millaisin keinoin saan kodin puhtaammaksi ekologisemmin, sillä kaiken räjäyttäviä pesuaineita ei meille edelleenkään toivoteta tervetulleeksi.

Edessä häämöttävää siivousta miettiessä katselen ympärilleni. Tunnen pientä ärtymystä sotkusta ja päätän kipittää takaisin sairastupaan peittoni alle. Kuopus kiipeää syliin, asettaa isoveljen eilen pituushypystä saaman mitalin kaulaani ja sanoo: ”Tämä on äiti sinulle, kun olit niin ihana ja toit meille patjoja lattialle, ja kun voidaan piirtää sängyssä ja pötkötellä yhdessä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *