Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Nähtyäni Eric Pickersgill:n mainion kuvasarjan miltä ihmiset näyttäisivät ilman älypuhelimiaan, mitä ja kuinka paljon he menettävät keskittymällä laitteisiin toistensa ja sen hetken sijaan, aloin kiinnittämään entistä enemmän huomiota sekä omaan, että muiden laitekäyttäytymiseen.

Enää en ihmettele miksi torvet toitottavat hetkiin keskittymisen tärkeydestä, tai miksi ihmisiä uuvuttaa. Havaintojeni perusteella kaikki ne tyhjät hetket kun ihminen ei tee sen kummemmin mitään, jolloin ajatukset saavat vaeltaa vapaasti ja mieli levätä, ovat yhtä katoavaisia kuin silmissä hupenevat luonnonvarat. Nuo hetket täyttyvät pitkälti nettilehdistä ja sosiaalisesta mediasta.

(Epä)sosiaalinen media

Lähes missä tahansa missä on myös muita ihmisiä, ei voi välttyä älylaitteilta. Olipa kyseessä kävely kaupungilla, jonottaminen apteekissa tai ihan vain liikenteen seuraaminen, kännykät ovat siellä. Ystävien tapaaminen tai kyläreissu sukulaisiin, lähes aina joku räpeltää puhelintaan. Elämästä on tullut melkoista multitaskingia, joten ihmekkös tuo kun ihmiset ovat niin ylikuormittuneita.

Ennen keskityttiin oikeasti keskustelemaan ihmisten kanssa ja oltiin syvemmässä vuorovaikutuksessa. Nykyään kuulumiset päivitetään Facebookkiin ja Instagramiin, ja keskustelut käydään TwitterissäSnapchatissa, Messengerissä ja WhatsApissa. Kahvipöydässä saa toisinaan kaivamalla kaivaa juteltavaa ja omia kuulumisia kertoessa miettii kuunteleeko toinen oikeasti, samaan aikaan kun vastapuoli selaa kännykkäänsä. Toinen on kyllä paikalla, muttei läsnä.

Ehkä olen vanhanaikainen tai saanut niin käytöskeskeisen tapakasvatuksen, että pidän epäkohteliaana sitä, kun toinen osapuoli liimaa katseensa, kätensä ja huomionsa kiinni laitteeseen tapaamisen aikana. Paitsi jos kyseessä on oikeasti tärkeä asia.

Yleensä tuo huomion viejä on sosiaalinen media, SoMe. Pidän SoMea kätevänä yhteydenpitovälineenä ja käytän sitä myös itse. Kuitenkin se raja, joka erottaa muun elämän ja harmittoman ajankäytön tai kuulumisten vaihdon pilvipalveluiden kautta, on monella häilyvä ja ohut. Tämän todentaa mm. se, että viikon SoMe-taukoni aikana useampi ihminen oli ottanut yhteyttä Facebook ja WhatsApp -viestien kautta ja ihmetellyt kun en vastannutkaan. Oli jopa oltu hiukan huolissaan ja ajateltu että jotain on sattunut.

Näillä ihmisillä ei ilmeisesti käynyt lainkaan mielessä, että asia olisi ollut helppo tarkistaa vaikkapa puhelinsoitolla tai tekstiviestillä.

Aikasyöppö SoMe

Vietätkö sinäkin SoMessa aikaa koska kaikki muutkin ovat siellä? Suurin osa nuorista nimittäin viettää. SoMe ei kuitenkaa ole aikasyöppö vain teini-ikäisten keskuudessa, sillä vuoden 2015 tutkimus nuorten ajankäytöstä Internetissä kertoo, että 23-29 vuotiaat nuoret aikuiset käyttävät sosiaalista mediaa kaikista eniten.

SoMen osuus kaikesta Internetissä vietetystä ajasta on tutkimuksen mukaan erittäin suuri. 0-30 tuntia viikossa Internetiä käyttävien Internetissä vietetty aika koostu lähes täysin SoMesta. Yli 30 tuntia viikossa Internetiä käyttävien aikaan liittyy muutakin toimintaa kuin SoMe. Tiedätkö kuinka paljon SoMe haukkaa viikosta sinun aikaasi? Oletko ajatella mitä kaikkea muuta voisit ja ehtisit tehdä, jos käyttäisit saman ajan tai puolet ajasta johonkin muuhun?

Pääsyyt SoMen käyttämiseen ovat yhteydenoito, mukava ja helppo käytettävyys sekä tietojen etsintä. Naisten keskuudessa SoMea käytetään eniten kotona 99%, opiskelupaikalla 74%, liikkeessä 61% ja kavereilla 56%. Miehet viettävät SoMessa aikaa kotona 98%, opiskelupaikalla 63%, liikkeessä 54% ja kavereilla 44%. SoMe on siis todistetusti kaikkialla.

Tutkimus paljastaa myös erään helposti havaittavissa olevan seikan: Usein palveluiden käytöstä on tullut vain tapa.

Elämä SoMen ulkopuolella

Muiden ihmisten reaktiot itselle tärkeään, ajankohtaiseen, hauskaan tai kiinnostavaan asiaan ovat suuri syy tiedon jakamiselle. Peukut ovat kuitenkin vain pelkkiä tykkäyksiä, eivätkä oikeaa vuorovaikutusta. Toki SoMe avaa väyliä samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten pariin ja itsekkin olen löytänyt ihania ihmisiä elämääni SoMen kautta. Parhaat muistoni liittyvät kuitenkin lähes poikkeuksetta SoMen ulkopuoliseen elämään, siis siihen oikeaan elämään todellisine kokemuksineen.

Mitä enemmän vietän aikaa nenä kiinni näytössä, sitä vähemmän ehdin kokemaan muistoja kerryttäviä kokemuksia. Elämä on joukko hetkiä, jotka eivät suinkaan ole selviö. Sen lisäksi että muistuttelen asiasta itseäni säännöllisin väliajoin, pyrin myös muistamaan että meillä jokaisella on vapaus valita mihin aikansa käyttää ja ohjaako elämäänsä itse, vai ohjaako sitä laitteet.

Sosiaalinen media toimii näppärästi sosiaalisten suhteiden täydentäjänä, kunhan muistaa ettei se korvaa todellista vuorovaikutusta. Ihmiset näyttävät sosiaalisen median välityksellä usein vain pienen nokareen itsestään ja todelliset kuulumiset voi helposti jäädä kuulematta. Vaikka kaveri hehkuttaa onneaan päivityksissään, voi oikeat kuulumiset olla jotain aivan muuta.

Vaikka olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa SoMen välityksellä, jaan otteita elämästäni ja pidän blogia, harva kuitenkaan oikeasti tietää mitä minulle kulloinkin kuuluu. En usko, että kukaan voi rehellisesti kertoa asian olevan omalla kohdallaan toisin.

Sen sijaan että tyydymme SoMen kertomiin pintakuulumisiin, meidän tulisi muista toisinaan pysähtyä kysymään se pieni mutta tärkeä kysymys: Mitä sinulle kuuluu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *