Minä olen Katja, maalaistunut pikkukaupungin tyttö, joka havahtui 30-vuotiaana huomaamaan elävänsä yli luonnonvarojen. Minä, aviomieheni, viisi vuoroviikoin luonamme asuvaa lasta ja yhteinen Eko(mpi)vauvamme pyrimme elämään pienellä maatilallamme ekologisemmin ja omavaraisemmin pieni askel kerrallaan. Jotta sädekehäni ei pääsisi loistamaan liikaa, kerrottakoon että ennen äitiyslomaani työskentelin kaupallisella alalla houkutellen muita ihmisiä ostamaan.

Viime kuussa vietettiin muovitonta syyskuuta ja viikon mittaista hävikkiruokaviikkoa. Lokakuu se vasta teemakuukausien kuukausi onkin, sillä lokakuussa vietetään lihatonta lokakuuta ja edistetään rintasyöpätietoisuutta. Lisäksi Facebookin Minimalismi elämäntapana – vähempi parempi -ryhmässä pyritään lokakuun ajan vähentämään turhaa tavaraa niin, että ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä turhasta tavarasta, toisena päivänä kahdesta, kolmantena kolmesta ja niin edelleen.

Muuttuuko maailma jos syömme kasviksia ja luovumme 496 tavarasta kuukauden aikana?

Lihaton lokakuu

Lihaton lokakuu sai alkunsa vuonna 2013, kun Docventuresin Riku Rantala otti Leo Straniukselta vastaan kuukauden kestävän lihattoman ruokavalion haasteen. Haasteeseen tarttui Rikun lisäksi noi 30 000 suomalaista. Lihattoman lokakuun aikana pyritään olemaan kokonaan lihatta, tai ainakin vähentämään lihan kulutusta eettisistä, ympäristöllisistä ja terveydellisistä syistä johtuen.

Lihansyönti kuluttaa luonnonvaroja moninverroin kasvisruokavalioon nähden. Lihankasvatus vaatii metsien raivausta niin laiduntilaksi kuin eläinten ruoan tuottamiseen. Lihanauta kuluttaa vettä vuorokaudessa noin 22-66 litraa. Lihakarja aiheuttaa myös päästöjä ilmakehään, eikä epäeettiseltä tehotuotannolta voi välttyä täysin meillä Suomessakaan. Lisäksi liika punaisen lihan syöminen yhdistetään syöpäriskiin.

Keskiverto suomalainen säästää lihattoman lokakuun aikana 6,5 kiloa lihaa ja noin 45 500 litraa vettä.

Lihansyönnin vähentämisellä ja lopettamisella on kuitenkin myös toisenlaisia vaikutuksia. Lokakuu on suomalaisille lihantuottajille tärkeä kuukausi, sillä viimeistään tällöin laidunkausi päättyy ja eläinmäärä on suuri. Lokakuun aikaan eläimiä viedään sisätilojen puutteen vuoksi teuraaksi paljon ja tämähän tarkoittaa meille suomalaisille kotimaista lihaa syötäväksi. Lihattoman lokakuun suosion kasvaessa on selvää että lihankulutus pienenee väärään aikaan, juuri silloin kun kotimaiset lihantuottajat tarvitsisivat kuluttajien tukea eniten.

Olen kuullut, että lihattoman lokakuun ja menekin pienenemisen vuoksi kaikki eivät ole ottaneet teuraita vastaan. Tästä päästään eettiseen kysymykseen: Kuinka eettistä on, että eläimiä pidetään kurjassa säässä ulkona laitumilla normaalia pidempään tilanpuutteen vuoksi, tai että eläimiä pidetään liian ahtaissa tiloissa ilman omaa ruoka- ja makuupaikkaa sakkojen uhalla, siihen saakka että meille maistuu taas liha?

Olen itse sitä mieltä, että KYLLÄ, kulutamme lihaa liikaa. Vähemmällä lihansyönnillä ja panostamalla laadukkaaseen kotimaiseen (luomu)lihaan hellimme sekä terveyttä, että ympäristöä. Täysin lihattoman lokakuun kannalla en kotimaisten lihantuottajien ahdingon vuoksi ole, sillä en missään tapauksessa toivo että kotimainen lihantuotanto supistuu ja ulkolaisen tuontilihan osuus kasvaa. Lihan menekkiin on toki hyvä kiinnittää huomiota, mutta vähintään yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota valitsemansa lihan laatuun.

Toivottavasti lihattoman lokakuun kannattajat syövät edes pääosin laadukasta kotimaista lihaa, eikä antibioteilla kyllästettyä epäeettisesti kasvatettua ja tehotuotettua ulkolaista lihaa.

Minimalistinen lokakuu

Minimalistinen elämäntapa kiehtoo minua (etenkin kun itse keräilijänä nautin tietyllä tapaa materiasta), mutta tavaran rankka vähentäminen aiheuttaa hiukan kaksijakoisia fiiliksiä. On hienoa, että ihminen huomaa ettei tarvitse niin paljon materiaa ympärilleen, vaan elää jopa täydempää elämää vähemmällä. Minimalisti ei hanki turhaa ja säästää näin lompakon lisäksi myös maapalloa. Minimalismin avulla oppii myös huomaamaan ettei onni tule tavarasta. Uudella tavaralla voi saavuttaa vain hetkellisen hyvänolon tunteen, kunnes alkuhuuma katoaa ja jäljelle jää kaipuu taas seuraavaan tavaraan.

Minimaalisempaan elämäntapaan on syytä kannustaa meitä ihmisiä, sillä Visa-laskut ja pikavipit ovat tapissa ja maksuhäiriömerkinnät yleisimpiä kuin koskaan. On surkuhupaista, että vaurauden ja yltäkylläisyyden aikaan velkaneuvojat ovat ylityöllistettyjä. Tarjolla on kaikki ja kaikki pitäisi myös saada. Uudempaa, hienompaa ja isompaa. Samalla töitä on pakko painaa niska limassa vaikka huonossakin työpaikassa autolainan, isomman telkkarin hankintaan ja keittiöremontin tekoon otetun käyttölainan ja 25 vuoden asuntolainan vuoksi perhe-elämän, parisuhteen ja jopa oman terveyden kustannuksella. Minne on kadonnut kohtuus?

Kun törmäsin minimalistihaasteeseen, jäin pohtimaan kolikon kääntöpuolta.

Jos joka kymmenes meistä vähentäisi kuukauden aikana lähes 500 tavaraa, mitä tällainen tavaramäärä tarkoittaisi ympäristölle? Kuka miettii KonMaritusten lomassa sitä mihin hylätty tavara lopulta päätyy?

Kierrätyksen ongelmat

Sisustaminen, raivaaminen, kyllästyminen ja vanhan korvaaminen jollakin uudella ovat tätä päivää. Samoin pitkäaikaiskäyttöä kestämättömien esineiden ja asioiden valmistus. Asioidessani jokin aika sitten lähikaupungin kierrätyskeskuksessa, kuulin työntekijän sanovan asiakkaalle etteivät he ota lahjoituksia tällä hetkellä vastaan lainkaan, sillä varastoihin ei mahdu. On täyttä.

Kierrätyksen yksi ongelmista piileekin juuri ihmisten hylkäämissä tavararöykkiöissä, joista löytyy paljon kaatopaikkakuntoista. Samaan aikaan kaatopaikkakasoihin päätyy paljon sellaista josta olisi vielä hyötyä ja iloa jollekkin. Täydellistä lajittelua on hankala saada järjestetyksi, sillä se vaatisi henkilöresursseja jota taas ei ole varaa palkata paljoa. Niinpä kierrätyskeskukset suosivatkin pitkäaikaistyöttömien työllistämistä pienien pätkien ajaksi palkkatuella, ilman vakituisen työllistämisen aikeita.

Kierrättämisessä on vain hyviä puolia. Samoin siinä, jos onnistuu muuttamaan elintapansa pysyvästi minimalistisempaan suuntaan. Juju piileekin jälleen kerran ihmisten kulutustottumuksissa. Meidän pitäisi kysyä itseltämme entistä enemmän:

  • TARVITSENKO tämän todella?
  • Voinko keksiä tälle UUSIA KÄYTTÖKOHTEITA kun en enää tarvitse?
  • TARVITSEEKO JOKU TOINEN tätä minun jälkeeni?
  • Jos tämä rikkoutuu, VOINKO KORJATA tai KIERRÄTTÄÄ sen asianmukaisesti?

Mitä maailman pelastamiseen teemakuukausien avulla tulee, en usko sen olevan ihan niin mustavalkoista. On hienoa, että teemakuukausien tärkeät ja ajankohtaiset asiat saavat näkyvyyttä ja kiinnostavat ihmisiä. On hienoa, että meitä ravistellaan heräämään ja huomaamaan asioita. Ehkä jopa muuttamaan tapoja ja tottumuksiamme. Mutta jos kaikki tekevät saman yhden kuukauden aikana, voi lopputulos joissakin tapauksissa olla päinvastainen kuin tarkoitusperät. Jokaisella valinnalla ja teolla on merkitystä, kun muistaa suhteuttaa asiat oikeisiin mittakaavoihin.

Olisiko sittenkin tärkeämpää tehdä kestävämpiä valintoja pitkin vuotta, kuin elää yksi kuukausi tietyllä tapaa ja 11 kuukautta taas toisella tapaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *