Vastuullisten valintojen harrastuksia

Syksy on uusien harrastusten aloittamisen aikaa. On motivoivaa aloittaa jotakin uutta, oppia uusi taito tai ylittää itsensä jonkin uuden projektin parissa. Ihmiselle tekeekin hyvää välillä testata täysin uusia asioita, nauttia oppimisen ilosta ja hauskasta tekemisestä. Harrastaa voi monella eri tavalla: toiset pyrkivät alusta asti johonkin tavoitteeseen ja toiselle riittää mukava puuhailu yksin tai yhdessä hyvän porukan kanssa. Tässä postauksessa jaan joitakin harrastusideoita, jotka ovat sekä hauskoja että vastuullisia luonnon ja ympäristön puolesta

Valokuvaus

Valokuvaus on monelle rakas harrastus. Siinä yhdistyy tekninen osaaminen luovuuteen: on osattava sekä valitsemansa kuvausvälineen tekniikka ja luova ajattelu, kun etsitään sopivaa kuvauskohdetta, -kulmaa ja sopivaa valaistusta. Kamera ja siihen sopiva objektiivi löytyy usein käytettynä, joten uuteen ei tarvitse käyttää rahaa ja luonnonvaroja. Voit kuvata kohteita luonnossa ja hyödyntää roskaa kuvausrekvisiittana esimerkiksi muotikuvauksissa.

Askartelu

Askartelu on hauskaa näpertelyä, jonka parissa viihtyy pitkään. Se voi olla tavoitteellista, esimerkiksi mallin mukaisten korttien tai korujen tekeminen tai luovaa puuhastelua, jossa pääpaino on tekemisessä, ei lopputuloksessa. Olit kumpaa tahansa sorttia, kannattaa askarrellessa hyödyntää ehdottomasti kaikkia kierrätysmateriaaleja, mitä ympäriltäsi löytyy: vanhoja lehtiä, luonnon antimia, lasipurkkeja… vain taivas on rajana! Säästät luontoa ja rahaa.

Kuorolaulu

Kuorossa laulaminen on ehdottomasti kokeilun arvoinen harrastus sinulle, jos viihdyt ryhmässä tekemisestä ja pidät laulamisesta. Kokoa työ- tai kaveriporukasta laulusta innostuneet ihmiset yhteen, valitkaa teille sopiva ohjelmisto ja alkakaa treenata. Kuoroharrastus ei vaadi muuta kuin aikaa ja intoa, ja sitä voi harrastaa melkein missä tahansa.

Toivottavasti tämä lista auttaa sinua saamaan inspiraatiota syksyn uuden harrastuksen löytämiseksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *